LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI
****
Uusioperheet ovat nykyään arkipäivää monessa kodissa. Sen iloihin, suruihin ja vaikeuksiin pureutuu Paha äitipuoli.
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
***
Presidentti ja tyttö ei yritä olla mikään historian oppitunti tai tuoda Kekkosesta esiin jotain uutta ja kohahduttavaa. Sen sijaan se on lämmin, hauska ja koskettavakin tarina ikääntyvästä presidentistä ja hänen lähipiiristään. Ja sellaisena se onnistuu olemaan oikein viihdyttävä.
KANSALLISTEATTERI
**
Tyttö, joka käveli kertoo kolmen eri sukupolvea olevien naisten tarinat, jotka kulkevat rinnakkain, peräkkäin ja poikittain toistensa kanssa. Kaikki he ovat jotenkin elämässään eksyksissä ja kävelevät. Eivät niinkään päästäkseen jonnekin vaan ettei tarvitsisi pysähtyä. Jokainen heistä kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan monologeina jotka kietoutuvat toisiinsa ja avautuen vähitellen esityksen aikana kokonaisuudeksi.
KESKI-UUDENMAAN TEATTERI
*
Autot ovat intohimojen kohde. Ne myös kulkevat mukanamme, kuljettavat meitä läpi muuttuvien elämäntilanteiden ja vaihtuvat tarpeidemme mukaan. Siksi auto on hyvä vertauskuva elämälle ja rakkaudelle. Tähän lopputulokseen on tullut myös Juha Hurme, jonka tekstiin pohjautuen työryhmä näyttää meille välähdyksiä elämästä tanssin, musiikin ja Ford Fiestan avulla.
KESKI-UUDENMAAN TEATTERI
***
Mikään ei ole hauskempaa kuin avioero. Tätä mieltä on ainakin käsikirjoittaja Minna Koskela, eikä täysin väärässä olekaan. Exän uus ja vanha kertoo siitä hetkestä, kun eron jälkeen ex-puoliso on löytänyt uuden kumppanin ja hänet olisi tarkoitus kohdata näennäisen aikuismaisesti ja sivistyneesti. Kaikki ei arvatenkaan mene aivan kuten on suunniteltu tai ole sitä miltä näyttää.
TAMPEREEN TEATTERI
*****
Ohjaaja Juha Luukkonen yhdessä Teatteri Siperian ja Projektori-ryhmän kanssa olivat kansalaissodan satavuotisjuhlavuoden kunniaksi päättäneet dramatisoida uudelleen Hannu Salaman kirjan Siellä näkijä missä tekijä. Vaikka teoksessa pääasiassa elettiinkin 40-lukua, niin kansalaissodan haavat olivat edelleen syvät ja Tampere oli hyvin hyvin punainen. Jopa niin punainen, että kirjan ilmestyessä 70-luvun alussa, kommunistit syyttivät Hannu Salamaa heidän maineensa pilaamisesta.
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
****
En ole pisaran vertaa uskonnollinen ihminen. Ja vaikka olin etukäteen päättänyt, että olen avoimin mielin ja katson esityksen showna, vaikka se osoittautuisi uskontotunniksi tai herätysliikkeen telttakokoukseksi, pelkäsin katsomoon kävellessäni reagoivani samalla tavalla kuin takanani istunut herrasmies, joka kuorsasi molemmilla puoliajoilla. Mutta mitä vielä. Näyttämöllä ollut valtava ilo ja energia levisi katsomoon vieden kaikki mukanaan (paitsi ehkä sen yhden herrasmiehen).
RIIHIMÄEN TEATTERI
***
Vuonna 2028 yhteiskunta ja poliisien resurssit ovat romahtaneet. Poliisit eivät enää vaivaudu edes lähtemään rikospaikalle ja ilmoitetut rikokset jäävät pääsääntöisesti vain mappiin pölyyntymään. Ne joilla on varaa ostavat mielenrauhan vakuutuksilla ja yksityisiltä turvayhtiöiltä. Heikommassa asemassa olevat saavat tulla toimeen omillaan. Ihmiset on sirutettu tunnistamisen helpottamiseksi ja sähköportit erottavat paremman väen ei-toivotusta kansanosasta.
RIIHIMÄEN TEATTERI
***
Hämeenlinnan vankilan naiset tarjosivat katsojalle psykedeelisen matkan kaninkoloon.
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
***
Miehen haluttomuus parisuhteessa on asia, josta ei hirveästi ole julkisuudessa keskusteltu. Anna-Leena Härkönen, omaan rohkeaan kirjoitustapaansa, nosti asian pöydälle vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan Ei kiitos. Helsingin Kaupunginteatteri kertoo meille tämän, joillekin pariskunnille hyvinkin kipeän aiheen, komedian keinoin. Eikä aivan täysin osu maaliinsa.