KRAPIN KESÄTEATTERI
Käsikirjoitus: John Chapman & Dave Freeman
Suomennos: Ilkka Korhonen
Ohjaus: Jukka Keinonen
Lavastus: Ia Ensterä
Puvustus: Sinikka Zannoni
Äänisuunnittelu ja tekniikka: Olli Tamminen
Järjestäjä ja tarpeisto: Veera Lauhia
Valokuvat: Tuomas Scholz
Graafinen asu: Kalle Tahkolahti
Maskeerauksen ja kampausten suunnittelu: Krista Föhr
Näyttämöllä: Minna Kivelä, Eero Ojala, Ilona Pukkila, Kalle Tahkolahti, Anu Uhlenius, Mikko Virtanen, Ulla Virtanen
Ensi-ilta: 6.6.2024
Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Krapin Kesäteatteri!
+++
(Teksti on transkriptio videostani)
Hantan mies on ulkomailla vankilassa ja avioliitto alkaa muutenkin vetelemään viimeisiään. Mitäpä yksinäinen nainen voisi tehdä rakkauselämänsä ja taloutensa turvaamiseksi? Hankkia tietenkin rakastajan.
Tai kaksi.
Kuvaan astuvat siis Ressu ja Olli. Kumpikin naimisissa tahoillaan
ja autuaan tietämättömiä toisistaan. He eivät halua mitään turhan vakavaa suhdetta, mutta ovat silti valmiita aina vähän avittamaan juoksevissa kuluissa. Vaimoilla puolestaan ei luonnolisestikaan ole mitään käsitystä millaista peliä miehet pelaavat, vaikka jotain epäilyksiä selkeästi on alkanut heräilemään
Ja tyyliin vartti sitten Tikkurilan asemalla miehestään eronnut, Hantan paras ystävä, Anne puolestaan ei tunnu tietävän oikein mitään mistään. Ja mitä hänen pitäisi elämässään jatkossa tehdä.
Vaikka aikataulutukset ovat olleet tarkat, kirjanpito ajantasalla ja keksitty äiti tekosyynä pelastanut pahimmilta kriiseiltä, niin yhtäkkiä sattumien ja onnettomuuksien kautta Hantta onkin tilanteessa, jossa hänen asunnossa ramppaa vaikka kenen eksiä ja nyksiä ja ehkä tuleviakin heiloja. Pysyykö kulissit kasassa, rahavirta vakaana ja kaikki edelleen onnellisen tietämättöminä asioista, joista heidän ei kuuluisi tietää?
Tuplakuplan ensimmäinen puolisko oli farssiksi jopa yllättävän seesteinen. Sanailu oli sujuvaa,
josta pitää antaa kiitokset näyttelijöiden lisäksi myös suomentaja Ilkka Korhoselle. Hahmot olivat minusta suorastaan uskottavia, mikä ei farsseissa ole kovinkaan yleistä. Tällaista voisin kuvitella tapahtuvan ihan oikeassakin elämässä. Ja varmasti tapahtuukin. Ja todennäköisesti vaikka mitä paljon uskomattomampaakin.
Toisella puoliajalla vauhti kiihtyy ja mutteria kiristetään selkeästi. Lääkärileikit alkavat olla jo sellaista kaaosta, että tuntuu kuin katsoisi jotain aivan eri näytelmää. Ja henkilökohtaisesti se oli vähän sääli,
sillä pidin paljon enemmän alkupuolen “järkevämmästä” toilailusta.
Huumoria väännetään hyvin tyypillisistä aiheista. On väärinymmärryksiä ja paljon valkoisia valheita. Tavaroita ja ihmisiä väärissä paikoissa vääriin aikoihin. Ja aihealue huomioonottaen,
joukkoon mahtuu myös oma osansa kaksimielisiäkin vitsejä, vaikkei niillä mitenkään erityisesti herutellakaan. Joskus muna on vain muna.
Tuplakuplassa oli myös yllättävän vähän sellaisia minua farsseissa suunnattomasti ärsyttäviä hahmoja, jotka rynnivät paikalle ilman että heillä on siihen mitään syytä ja tivaavat vastauksia asioihin jotka eivät heille oikeastaa kuulu. Tässäkin niitä toki oli, jopa ihan normaalissä määrin. Ja ymmärrän kyllä,
miksi ne tämänkaltaisiin näytelmiin on kirjoitettu. Mutta nyt ne eivät siis onnistuneet ärsyttämään niin paljon kuin yleensä, vaan suurin osa sujahti näytelmään tavallista paremmin.
Myös se kiinnitti huomioni, kuinka perinteisista ihmissuhdefarsseista poiketen, ja varsinkin kun ottaa huomioon käsikirjoituksen olevan jo 80-luvulta, näytelmän päähahmoina hääräsivät kaksi naista ja miehet olivat niitä, joita pyöritetiin
Kun on kyse tällaisesta aviopuolison pettämisnäytelmästä, niin en taida uskaltaa sanoa näyttelijöiden olleen luontevia rooleissaan. Mutta selvästi näki, että komediaa oli näytelty ennenkin. Jokaiselta luonnistui vaivattomasti sekä verbaalinen että fyysinen komedia.
Hahmot olivat myös sopivan erilaisia ja mielenkiintoisia. Osa oli ehkä enemmän rasittavia ja toiset taas samaistuttavampia. Mutta kaikki toivat oman lisänsä ja mausteensa soppaan. Tykästyin erityisesti Minna Kivelän Anneen sekä Mikko Virtasen Ressuun.
Minna Kivelän näyttelemisessä oli paljon sellaisia pieniä kivoja nyansseja, joista pidin. Ei hän suotta ole arvostettu komedienne. Mikko Virtanen puolestaan toi hahmon huumoriin mielenkiintoista monipuolisuutta. Varsinkin sen jälkeen, kun hän loukkaantuu, hahmo jotenkin puhkeaa kukkaan.
Lavastukseksi oli rakennettu ihan tyylikkään näköinen 3 huonetta ja keittiö, joten ovia oli riittävästi rampattavaksi ja huoneita henkilöitä piilotettavaksi. Puvustus ja maskeeraus tukivat hahmoja ja puhalsivat niitä omalla osaltaan henkiin. Ei mitään valittamista siis taustatiimin tekemisistäkään.
Tuplakupla on muutamalla eri nimellä pyörinyt ympäri teattereita jo vuosikymmeniä, mutta jotenkin olen onnistunut sen tähän saakka välttämään. No nytpä sekin virhe tuli viimein korjattua. Krapin kesäteatterin Tuplakupla on lahnan lailla suomalaiseen kesäteatteriin sujuvasti uiskenteleva kevyt farssi. Vaikka se ei tarjoa varsinaisesti mitään uutta ja erikoista, eikä nouse lajityyppinsä terävimpään kärkeen, on se silti takuuvarmaa suorittamista.
Jos farssit ja komedia ylipäätään uppoaa, niin varmasti tämäkin toimii.
About The Author
