NAPIALAN TYÖVÄENNÄYTTÄMÖ
Ohjaaja: Sanna Saarela
Käsikirjoitus: Metti Löfberg
Tuottaja: Harri Valo
Projektipäällikkö: Pekka Tamminen
Valotekniikka: Juha Viskari
Äänitekniikka: Kari Torikka
Lavastus: Jarmo Koukkari
Puvustus/ Tarpeisto: Marika Kivistö, Riikka Salmi, Minna Taiponen
Järjestäjä: Inka Hannukka
Musiikki: Pekka Pitkäkoski
Bändi: Riku Kiviranta, Jukka Hovila, Kari Hakarauta, Mikael Hakarauta
Rooleissa: Maija Kauppi, Tuula Lehtinen, Suvi Seppä, Riikka Lemponen, Riikka Salmi, Leena Ahtinen, Sonja Hyvönen, Valtteri Nääppä, Juha Salminen, Ari-Pekka Louhelainen, Pekka Tamminen, Ville Ilo, Jarmo Tuominen, Niko Koukkari
Kuva / graafinen suunnittelu: Ari Seppä
Ensi-ilta: 17.3.2018
www.napsa.eu
“Tervakoski 2 näytelmä hyppää suoraan asiaan. Vuosi on suurin piirtein sama mihin jäätiin Tervakoski 1 näytelmässä, mutta tarina aivan eri. Tehdas ja koko kylä kohtaavat haastavia aikoja, kun lama ja omistajanvaihdokset heiluttavat perustaa.
Tervakosken paperitehdas tarjoaa työpaikan, kodin ja harrastusmahdollisuudet. Naapurit ja kummin kaimat ovat kaikki töissä tehtaalla, kuka missäkin tehtävässä. Toiset ovat johtajia ja toiset työläisiä, se ei jää epäselväksi, kuitenkin samassa kuorossa voidaan laulaa vaivatta vierekkäin.Mutta miltä tämä kaikki näyttää ulkopuolisen silmin? Kun Jaffa muuttaa vaimonsa kanssa Tervakoskelle ja yrittää löytää paikkansa, niin kuinka tämä tiivis Tervakosken yhteisö ottaa vastaan muualta muuttajat? Kuinka selvitä kaikista kirjoitetuista ja kirjoittamattomista säännöistä? Miten löytää oman paikkansa? Ja mikä meille kaikille on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä?”
Sanna Saarela, ohjaaja
Napialan Työväennäyttämö
Tämä on yksi tarina tehtaan piipun varjossa elävästä pienestä kylästä, jossa paikkakunnalle muuttanut saa kutsua itseään kyläläiseksi vasta 30 vuoden asumisen jälkeen ja on pakko valita kumpaa kylän urheilujoukkuetta kannattaa. Ei, tämä ei ole tarina Tampereesta vaan kylän nimi on Tervakoski.
Jaffa perheineen muuttaa Itä-Suomesta Tervakoskelle paperitehtaalle töihin. Paikalliset vastaanottavat muukalaisen vastaan hieman nuivasti, joka on hienosti kuvattu uhkaavan maorilaistyylisen haka-tanssin avulla. Vähitellen vuosien myötä kyläyhteisö kuitenkin avautuu ja Jaffa hitsautuu osaksi kylää. Vai meniköhän se tarina noin? Tarinoita on niin monta kuin on näkijää ja kokijaa. Ja kaikki muistavat asiat vähän omalla tavallaan. Käsikirjoittaja on haastatellut kyläläisiä tarinaa kirjoittaessaan ja tyylikkäänä ratkaisuna on päätynyt esittämään Jaffan elämää useamman henkilön katselukannalta ja eri muistikuvien mukaan.
Aivan kaikki kyläviittaukset eivät minulle avautuneet, sillä asuin Tervakoskella vain kymmenisen vuotta enkä siis voi itseäni mitenkään tervakoskelaiseksi kutsua. Mutta vaikka toki paikkakuntalaiset esityksestä saavat enemmän irti ei paikallistuntemus ole mikään vaatimus esityksestä nauttimiseksi. Perustarina toimii vaikka sen sijoittaisi minne tahansa. Miinuksena lavan tapahtumat ovat ajoittain hieman sekavia ja näyttelijät olisivat voineet olla kunnolla mikitettyjä, sillä välillä oli vaikea saada selvää mitä sanottiin.
Näyttelijät hoitavat osuutensa kunnialla. Lavastus on hienosti rakennettu ja toimiva. Huonompia tuotoksia olen nähnyt paljon isommissakin teattereissa. Musiikista vastasi yllätyksekseni livebändi, joka tuo aina oman positiivisen mausteen.
Toivottavasti saamme vielä joskus nähdä kolmannenkin osan.
Saamarin turenkilaiset
Tervalaisena oli minunkin käytävä kyläni tarinan toinen osa katsomassa – ensimmäisessä osassa kun ei ajassa päästy näihin viimeisiin vuosikymmeniin…
Kävelin Seuratalolle Tervalaisena. Näytelmää katsoessa epäilin hetken, olenko sitä sittenkään 5 vuotta Tervakoskella asuneena ja lopulta päätin, että kyllä minä olen!
Ajat ovat muuttuneet sitten 80-luvun, kun Terva oli ilmeisen sisäänpäinlämpiävä pieni kylä – paljon on tullut uutta asutusta ja uusia ihmisiä – on siis pitänyt vanhojenkin Tervalaisten tottua uusiin kasvoihin ja hyväksyä muutos ympärillään!
Näytelmä antoi ajankuvan kylästä, jonka elämää tehdas pyörittää. Nyt jo 200 vuoden ikään ehtinyt Tervakosken paperitehdas on luonut vuosikymmenten – vai voiko jo sanoa vuosisatojen – aikana ympärilleen kylän, jossa arki pyöri tehtaan, lumppulinnan, Jokki-pubin ja urheilukentän ympärillä. Vaikka johtajat olivat johtajia, paperikoneenhoitajat paperikoneenhoitajia ja lumpunrepijät lumpunrepijöitä, saattoi naimisiin kuitenkin Tervakosken padon kannattaja mennä Jehujen kannattajan kassa <3
Pitkään Tervassa asunut ja tehtaalla töissä ollut näkee näytelmässä varmasti tasoja, joita ulkopuolinen ei näe, mutta kuten Juhakin kirjoitti, ei tarvitse olla Tervalainen näytelmästä nauttiakseen.