Keikkaa pukkaa

RIIHIMÄEN TEATTERI

Käsikirjoitus ja ohjaus:  Petja Lähde
Lavastussuunnittelu: Janne Teivainen
Puvustus: Henna Elomaa / Helmi Ommel 
Peruukki- ja maskeeraussuunnittelu: Niko Sahlman
Valosuunnittelu: Sami Rauhala
Äänisuunnittelu: Kari Paukola
Rooleissa: Mikko Töyssy, Hannes Suominen ja Jani Karvinen. Poliisin äänenä Aku Hirviniemi.
Kuvat: Nils Krogell
Ensi-ilta: 17.9.2020 
Kesto: n. 1 h 45 min (sis. väliajan) 
 
www.riihimaenteatteri.fi
Teoksen esittely

Näin esityksen lehdistölipulla. Kiitos Riihimäen teatteri!
+++

Keikkaa pukkaa kertoo kolmen toisilleen tuntemattomien, hieman elämän potkiman, kaverin eteen tulevasta mahdollisuudesta ryöstää pankki. Reijo (Jani Karvinen) on juuri saanut potkut kyseisestä pankista ja pystyy sisäpiiriläisenä junailemaan asioita, mutta ei voi itse ryöstöä tehdä, sillä jäisi siitä kiinni alta aikayksikön. Reijon vaimo on järjestänyt hänelle apurin “näyttelemään” pankkiryöstäjää.

Keijo (Hannes Suominen) on ammattiinsa intohimoisesti ja tinkimättömästi suhtautuva vakavasti otettava metodinäyttelijä, jonka ura vain koskaan ei ole lähtenyt lentoon, vaan jäänyt kesäteatteri ja mainoskuvausten tasolle. Nyt manageri myy hänelle kaikenlaista muunlaisiakin esiintymisiä, joita rahapulassa oleva Keijo vastentahtoisesti suostuu tekemään.

Tarinan kolmas sankari on Teijo (Mikko Töyssy). Hän ei ole saanut elämän lotossa edes neljää oikein eikä ole millään mittarilla penaalin terävin kynä. Nämä kolme kaveria osuvat samaan aikaan samaan pankkikonttoriin 300 000 euron kanssa ja siitähän ei mitään hyvää seuraa. Jos jopa puhuminen tuottaa ajoittain vaikeuksia, raskaana olevan vaimon supistukset tuntuvat empaattisessa aviomiehessä tai musiikin kuuleminen aiheuttaa yllättäviä psykosomaattisia reaktioita, niin kuinka voi kuvitella onnistuvan pankkiryöstön?

Riihimäen teatteri, yhteistyössä Aleksanterin teatterin kanssa, halusi ohjelmistoonsa näitä synkkiä aikoja keventämään hersyvän komedian. Petja Lähde otti annetun haasteen vastaan lopputuloksena ollen Keikkaa pukkaa, jonka Lähde on sekä kirjoittanut että ohjannut. Haasteita Lähde ei ole pelännyt, sillä hänen CV:stä löytyy mm. Fingerporin käsikirjoitus, mikä ei lähtökohtaisesti varmaan ollut helppo tehtävä rakentaa irrallisista lyhyistä sarjakuvastripeistä kokonaiseksi, ehjäksi, juonelliseksi näytelmäksi (ja elokuvaksi).

Keikkaa pukkaa onkin sitä mitä on tilattu eli häpeilemätöntä hömppää. Jo käsiohjelmassa varoitetaan, että mikäli pieruhuumori ei uppoa, niin vielä ehtii poistumaan katsomosta. Onneksi huumori ei kuitenkaan rakennu pelkästään pieruhuumoriin, vaan on farsseille tyypillisesti sarja uskomattomia sattumia ja nippu väärinymmärryksiä.

Lavalla, käsikirjoittaja/ohjaajan visioita toteuttamaan, löytyy ammattitaitoa yllin kyllin. Tekee Hannes Suominen mitä tahansa, hän riisuu katsojan aseista ja hänestä vain ei voi olla pitämättä. Vaikka hänen metodinäyttelijän roolihahmo on jopa näytelmän kieroin hahmo, niin silti hänellekin toivoo vain kaikkea hyvää. Eipä hahmoja tosin mitenkään vihattavaksi ole kirjoitettukaan, vaan kaikki ovat positiivisen sympaattisia omilla tavoillaan.

Mikko “Tökä” Töyssy lienee tällä hetkellä yksi Suomen varmimpia naurattajia, joka suurelle kansalle on parhaiten tuttu TV:n Putous, Villi kortti sekä Penkinlämmittäjät ohjelmista. Koirapuvussa haahuilevana, hieman tapahtumista, ja koko elämästä, pihalla olevana hahmona hän tuntuu olevan omimmillaan maaperällään.

Televisiosta parhaiten kasvot tunnistetaan myös Jani Karvisen kohdalla, joka on esiintynyt Lidlin mainoksissa. Mutta mikään Keijon tapainen mainoselokuviin ajautunut epäonnistunut näyttelijä hän ei kuitenkaan ole, vaan on Kansallisteatteriin kiinnitettyjä näyttelijöitä, joten se takaa jo tietyn ammattitaidon löytymisen. Hänen esittämä potkut saanut pankkivirkailija on periaatteessa joukkion täyspäisin hahmo, joka tässä porukassa ei tosin vielä ole paljon sanottu. Mutta ei hänkään kykene pakkaa kasassa pitämään. Lisäksi hänen koko näytelmän ajan ilman vyötä olevat ja putoilevat housut tosin on vähän omituinen valinta ja lainaus huumorista muutaman vuosikymmenen takaa.

Kaikki on lähtökohtaisesti siis paremmin kuin hyvin. Ja allekirjoittaneen odotukset katsomossa olivat pilvissä. Piti oikein varmuuden vuoksi omaakin vyötä vähän löysyttää ettei ala ahdistamaan nauraessa. Ja tähän miinaan varmaan itseni ajoin, sillä jostain syystä esitys ei saanut minua nauramaan niin paljon kuin toivoin. Hymyilytti kyllä ja välillä hihityttikin, mutta sellaisia kunnon nauruja ei kirvoittanut.

Enkä oikein edes löytänyt syytä tähän. Pidän “huonosta” huumorista, joissa mennään ali sieltä missä aita on matalin, kuten käsiohjelma meille kertoi, näyttelijät hoitivat osansa kunnialla ja tarinakin oli rakennettu kaikkien pelisääntöjen mukaisesti. Ainoa seikka mitä jäin miettimään, että olikohan tämä sitten rakennettu liiankin sääntöjen mukaisesti eikä onnistunut vitsit yllättämään puun takaa? Jos tulevan vitsin aavistaa ennakkoon se ei koskaan ole niin hauska. Tosin en voi mennä väittämään etteikö mukaan olisi mahtunut myös nippu yllättäviä käänteitä.

Mutta yleisö tuntui tästä pitävän enemmän kuin minä ja tasaista naurua kuului läpi esityksen. Näytöksen jälkeen salakuuntelemani keskustelutkin olivat myönteisiä ja kiittäviä. Että selvästi tunnuin jääväni mielipiteeni kanssa vähemmistöön, mutta omaan nauruhermooni tämä ei nyt iskenyt toivomallani tavalla.