ALEKSANTERIN TEATTERI / RIIHIMÄEN TEATTERI
www.aleksanterinteatteri.fi
www.riihimaenteatteri.fi
Teoksen esittely
Käsikirjoitus ja laulujen sanat: Bob ja Tobly McSmith
Musiikki: Assaf Gleizner
Suomennos ja ohjaus: Olka Horila
Laulujen suomennos: Hanna Kaila
Kapellimestari: Antti Paavilainen
Koreografia: Osku Heiskanen
Maskeeraussuunnittelu: Niko Sahlman
Pukusuunnittelu: Suvi Matinaro
Valosuunnittelu: Tuittu Teivainen
Äänisuunnittelu: Janne Teivainen
Tarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-Autio
Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen
Ohjaajan assistentti ja järjestäjä: Ada Sallinen
Pukuompelija: Krista Hyvönen
Maskeeraaja: Stella Tomasek
Pukija: Salli Siivonen
Lavasterakennus: Marco Lindroos & Petri Mäkelä
Lavastemaalari: Oskari Tolonen
Tuotanto: Aleksanterin teatteri ja Riihimäen Teatteri yhteistyössä Theater Mogulin kanssa
Ensi-ilta: 15.09.2023
Kesto: n. 2 h 20 min (sis. väliajan)
Kuvat: Nils Krogell
+++
(Teksti on transkriptio videostani)
Frendit viihdyttivät tv-yleisöä ympäri maailman 90-luvun puolivälistä alkaen kymmenen tuotantokauden verran ja suosio jatkuu edelleen, sillä uusinnat pyörivät jatkuvasti meidänkin kanavillamme.
Sarjahan kertoi kuuden ystävyksen elämästä New Yorkissa. Iloista, suruista, rakkauksista ja eroista. Mikään Sex and the City se ei kuitenkaan ollut, vaan ihan perinteinen huumoriin pohjautuva sitcom, jossa pääasiassa aika vietettiin joko kotosalla tai lähikulman kahvilassa. Sinällään siis suhteellisen helppo konsepti siirrettäväksi myös teatterin lavalle. Haastetta sen sijaan luo, että lähdemateriaalia on suhteellisen runsaasti, joten sopivien kohtien valikointi ja rakentaminen on varmasti ollut vaikea operaatio.
Kun esirippu avautui ja tuttu näkymä avautui eteen, tuli ihanan nostalginen olo. Samalla toivoin hiljaa sisimmässäni, että tämä olisi hyvä show. Olinhan raahannut paikalle viisi hyvää ystävääni, enkä heille halunnut tuottaa pettymystä. Mutta kun tutussa maisemassa olevat hahmot näyttivät oudoilta ja ensimmäinen laulu pärähti soimaan, niin ensireaktioni rehellisesti sanoen oli “hmmmmm. mahtaako tämä sittenkään toimia?” Yllättävän nopeasti ainakin minä sain aivot kuitenkin käännettyä siihen asentoon, että tämä on parodia, joten vähitellen nämä uudetkin frendit onnistuivat viemään mukanaan.
Näyttelijät olivat onnistuneet kaivamaan kaikista hahmoista tyypillisimmät maneerit ja niitä korostettiin kyllä joka käänteessä. Elina Aallon Monicasta löytyi tuttua neuroottisuutta. Sami Paasilan Joeylla on samanlainen naisia hurmaava hymy kuin esikuvallaan. Maija Langin versio Phoebiesta on se höpsö, heiluva luonnonlapsi. Antti L.J. Pääkkösen Chandlerin olemuksesta löytyy Chandlerin omituista kulmikkuutta. Mutta parhaimmillaan Antti oli silti ihastuttavan raivostuttavana sivuhahmo Janicena. Meeri Toivosen Rachel oli roolisuorituksena hyvä ja paikoitellen yllättävänkin paljon esikuvansa näköinen, mutta hahmona ehkä vähän liian bimbo minun makuun. Mutta se saattaa johtua siitä, että minulla on edelleen sellainen metrinen Jennifer Anistonin kuva seinällä, että ehkä minä vain kiellän todellisuutta enkä suostu häntä bimbona näkemään. Illan parhaat maneerit palkinnon annan silti Antti Langin Rossille. Hänen päänliikkeet ja äänenpainot oli kyllä sisäistetty viimeisen päälle. Puhumattakaan Antin suorittamasta jo lähes akrobaattisesta nahkahousukohtauksesta.
Lavastus oli hieno ja näytti kovasti tutulta . Yllättävän nopeasti, nokkelasti ja pienillä muutoksilla se onnistui kääntymään Central Perkin kahvilan ja asunnon olohuoneen välillä. Eikä tämän saavuttamiseen tarvita kuin sohva, oikea värimaailma ja muutama tunnistettava yksityiskohta. Sekä tietenkin oikea maisema taustalla olevaan ikkunaan.
Musikaaliparodia kun on, niin tässä laulettiin paljon. Biisit olivat sävellyksinä sellaisia meh. Eivätkä todellakaan olleet sellaisia, joita olisi jäänyt hyräilemään päässään esityksen jälkeen. Mutta kun reiluun kahteen tuntiin oli pakattu kymmenen vuoden verran tavaraa, niin tällä kertaa kappaleiden suhteen annan jopa armon käydä oikeudesta. Sillä niiden avulla pystyttiin järkevästi kertomaan tiiviisti paljon sellaista,
mikä puhtaasti näyttelemällä olisi saattanut ollut mahdotonta tai ainakin ajankäytöllisesti haastavaa. Naljailtiin sarjan monille epäloogisuuksille ja muuta sellaista.
Mutta lauluosuuksiin verrattuna varsinainen näytteleminen oli monin verroin parempaa ja hauskempaa, joten siihen olisi voinut suhteellisesti käyttää aikaa huomattavasti enemmän. Kertaakaan en nauranut laulujen aikana, mutta hahmojen toilailuille lavalla moneen kertaan ja makeastikin.
Kävijäkommenteissa sun muussa palautteessa huomasin, miten tätä on kehuttu toimivaksi myös sellaisille, joille Frendit sarjana ei ole ennestään tuttu. Mutta minä olen kyllä vahvasti eri mieltä. Kaikilla superfaneillekin on joskus ollut se ensikosketus Frendeihin, jotka ovat sen jälkeen jaksaneet ihastuttaa ja naurattaa näihin päiviin asti. Joten miksi se ensikosketus ei voisi tapahtua nyt teatterin lavalla?
Koska lähes kaikki vitsit eivät ole itsenäisiä vitsejä, vaan vahvasti sarjaan liittyviä viittauksia. Joten mikäli sarja ei ole ennestään tuttu, ne menee niin kovaa ja korkealta yli ettei edes hilse pölise. Onhan hahmot hyviä tyyppejä tällaisinaankin ja jotkut yksittäiset kohtaukset varmasti ovat ihan hauskoja irrallisenakin, mutta kyllä kaikesta saatavilla olevasta huumorista 80% menee ohi, jos ihan noviisina katsomoon tulee. Jopa ne itsenäisestikin hauskat kohtaukset ovat varmasti hauskempia, kun ne pystyy yhdistämään sarjan alkuperäisiin kohtauksiin. Tai ainakin minusta tuntuu siltä. Voihan olla, että uusi katsoja katsoo tätä aivan eri silmin ja nauttii ihan eri asioista, joita minä puolestani en osannut nähdä.
Frendien ystävänä odotin tätä musikaalia todella paljon. Ja nyt sen nähtyänikin olen ihan tyytyväinen, että Riihimäen Teatteri ja Aleksanterin Teatteri päättivät moiseen yhteistyöprojektiin ryhtyä, sillä se antoi mukavan muistelomatkan nuoruusvuosiini ja kun porukalla omien frendieni kanssa teatteriin mentiin, niin kivan yhteisen päivän.
Kokonaisuudessa oli paljon hyvää, mutta paljon olisi ollut varaa myös parantaa. Itse jäin vähän kahden vaiheille tunteitteni suhteen. Ehkä odotukset olivat taas kerran liian kovat ja vaikuttivat kokemukseeni. Joten minun hymiöt pysähtyvät tällä kertaa tuohon keskelle.
Suosittelen silti ehdottomasti varsinkin sarjan faneille, ja vähemmänkin sarjaa katsoneille, käydä kokeilemassa kuinka homma maistuu. Kyllä siellä ihan varmasti useampi nauru illan mittaan irti helähtää.
About The Author
Kävin katsomassa musikaalin eilen ja allekirjoitan sun tekstin lähes täysin. Lauluosuudet oli (osittain) heikkoja ja niistä ei meinannut saada selvää. Lisäksi parissa kohtauksessa oli juttuja jotka eivät liittyneet sarjaan mitenkään. Rossia näyttelevä Lang oli uskomattoman hyvä. Samoin Pääkkösen esittämä Janice sai naurunkyyneleet silmiin. Tätä musikaalia katsellessa tarvitsee olla tosi fani, muutoin siitä jää suurin osa ymmärtämättä. Itse nauroin kohtauksille joille muut eivät, olen siis katsonut sarjan aivan liian monta kertaa läpi..