Ei kiitos

HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI

Käsikirjoitus: Anna-Leena Härkönen, Heikki Paavilainen
Ohjaus: Mira Kivilä
Lavastus ja puvut: Tuomas Lampinen
Koreografia: Johanna Elovaara
Valosuunnittelu: Teppo Saarinen
Äänisuunnittelu: Ari-Pekka Saarikko
Naamiointi ja kampaukset: Milja Mensonen
Rooleissa: Aksinja Lommi, Vappu Nalbantoglu, Leenamari Unho, Antti Timonen, Pyry Äikää
Kuva: Aki Loponen, Pictuner Oy
Ensi-ilta: 7.2.2018
Traileri:

www.hkt.fi

“Heli rakastaa aviomiestään Mattia, mutta Mattia kiinnostaa nykyään enemmän tietokone kuin vaimo. Heli yrittää kaikkensa, mutta Matti ei innostu. Kuin tilauksesta turhautunut Heli tutustuu nuoreen Jarnoon, jota kyllä kiinnostaa.

Villi sivusuhde avaa Helin silmät myös avioliittonsa todellisuuteen. Näytelmän räväkkä huumori naurattaa taatusti ja päivittää parisuhteen kuvauksen raikkaasti tähän päivään.

Anna-Leena Härkösen suosittuun romaaniin perustuvan komedian on dramatisoinut Heikki Paavilainen.”

~Helsingin Kaupunginteatteri~

Miehen haluttomuus parisuhteessa on asia, josta ei hirveästi ole julkisuudessa keskusteltu. Anna-Leena Härkönen, omaan rohkeaan kirjoitustapaansa, nosti asian pöydälle vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassaan Ei kiitos. Helsingin Kaupunginteatteri kertoo meille tämän, joillekin pariskunnille hyvinkin kipeän aiheen, komedian keinoin. Eikä aivan täysin osu maaliinsa.

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä, eikä teatteriversiokaan häpeile kuvata seksiä hyvin verbaalisesti. Hyvä ettei tekstiä ole siloiteltu “kaikille sopivaksi”. Mutta osittain tämän myötä, osittain rajallisen ajan, osittain komediallisen lähestymistavan vuoksi näytelmän tunnelma menee kuitenkin väärälle raiteelle. Ensimmäiselläkin puoliajalla kuitenkin pantiin sen verran, että katsojalle jää mielikuva naisen olevan paremminkin täysin kyltymätön seksipeto kuin tavallinen nainen, joka haluaa vain ihan normaalin seksielämän parisuhteeseensa. Tai edes vähän huomiota osakseen. Miestä kun ei kiinnosta pätkän vertaa mikään. Paitsi tietokonepelit.

Ja kun omalta kumppanilta ei saa toivomaansa läheisyyttä, sitä haetaan jostain muualta. Toisella puoliajalla päästäänkin sitten sivusuhteen kautta pohtimaan, onko parisuhde ilman seksiä parisuhde ollenkaan. Mutta tämäkin tematiikka hukkuu komedian alle.

Esitys on kyllä hauska. Nauroin usein ja siinä oli monia nerokkaitakin ratkaisuja. Parisuhderiita kreikkalaisen kansantanssin tahtiin oli hilpeää katsottavaa, nuoren rakastajan doberman oli tuotu lavalle yllättävällä tavalla ja videotykillä luotiin hienoja kuvamaisemia muuten yksinkertaiseen lavastukseen. Mutta vastaavasti ohjaajalla oli myös heikompia valintoja. Miehen isän vierailu tai koko esiintyjäkaartin tanssiesitys discohitin tahtiin olivat täysin turhia kohtauksia, eivätkä edistäneet tarinaa mitenkään. Samoin naisen käynti kauneushoitolassa jäi aivan irtonaiseksi, kun esiin ei kunnolla tuotu hänen kokemiaan ulkonäköpaineitaan 15 vuotta nuoremman rakastajan silmissä. Tämäkin aika olisi voitu käyttää olennaiseen ja syventämään itse päätarinaa.

Komediana siis toimi, mutta ei mielestäni tehnyt kunniaa kirjalle. Koin kuitenkin itseni viihdytetyksi, mikä lienee tärkeintä.