Käsikirjoitus: Patrick Haudecœur ja ja Gérald Sibleyras
Suomennos: Aino Piirola
Laulun Berlin, Berlin / Das ist Berlin suomennos: Marika Hakola
Ohjaus: Iiristiina Varilo (vier.)
Lavastus: Lucie Kuropatová
Pukusuunnittelu ja toteutus: Kati Kamppinen
Kampaukset ja maskit: Silja Huuhtanen
Tarpeiston valmistus: Jaana Puustinen, Anna Rask
Valomestari: Mikko Laaksonen
Äänimestari: Tommi Leinonen
Lavastuksen toteutus: Tuomas Penttilä, Jaana Puustinen, Anssi Uusnäkki, Matti Vaskimo
Järjestäjä-kuiskaaja: Konsta Lippo
Näyttämömestari: Samuli Holm
Näytäntötyöntekijät: Samuli Holm, Anna Rask, Niklas Riihelä
Piano (nauhalla): Jouni Bäckström
Rytmiryhmä (nauhalla): Konsta Lippo
TET-harjoittelija: Hilla Ahokainen
Julistekuva ja kuvat: Jukka Koskinen
Juliste: Teemu Kavasto /HANK
Rooleissa: Ella Mustajärvi, Mikkomarkus Ahtiainen, Jarkko Sarjanen, Lise Holmberg, Osku Haavisto, Antti Leskinen, Juho Markkanen, Konsta Lippo, Samuli Holm, Anna Rask, Niklas Riihelä, Jalle Niemelä
Ensi-ilta: 22.2.2025
Kesto: n. 2 h 20 min (sis. väliajan)
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Kotkan kaupunginteatteri!
+++
Kylmän sodan aikainen Itä-Saksa ei ole se kaikkein yleisin näytelmien lokaatio, mutta Helsingin kaupunginteatterin Sinun, Margotin perään Berlin Berlin on minulle tälle keväälle jo toinen sinne sijoittuva näytelmä. Tunnelma ja tyylilaji vain muuttuvat aivan laidasta toiseen.
Nuoripari Emma (Ella Mustajärvi) ja Ludwig (Mikkomarkus Ahtiainen) ovat päättäneet paeta vapaaseen länteen Itä-Saksan salaisen poliisin eli Stasin painostavan synkän varjon ja valvonnan alta. Suunnitelma on hyvä ja huolellisesti tehty, mutta valitettavasti reitti vapauteen vain kulkee Stasi-agentin kotitalon kautta. Ja kun talon isäntä on vielä poikkeuksellisen valveutunut ja työlleen omistautunut, eikä epäröi lähettää ihmisiä Siperiaan paljon pienemmistäkin rikkeistä kuin loikkaaminen, ei virheisiin todellakaan ole varaa. Kaikki ei lopulta todellakaan mene täysin suunnitelmien mukaan, vaan pariskunta joutuu monenmoisiin yllättäviin tilanteisiin, joista selviytymiseen vaaditaan nopeaa älyä ja mukautumiskykyä.
Ella Mustajärvellä on pakoa suunnittelevana morsiona yhdessä roolissa oikeastaan kaksi persoonaa näyteltäväksi, miehiä pyörittelevä bimbo sekä jämäkän suunnitelmallinen nainen. Näiden välillä hän vaihtelee sujuvasti läpi koko näytelmän.
Mikkomarkus Ahtiaisella on näytelmän viihdyttävin hahmo koko ajan tiukkoihin tilanteisiin ja hieman liian kovan paineen alle joutuvana sulhasena. Ahtiainen tasapainoileekin lavalla hienosti juuri sopivasti murtumispisteen alla.
Myös Jarkko Sarjasen ylpeästi aina isänmaan asiaa ajavana Stasin miehenä sekä Antti Leskisen hieman jo kaikkeen kyllästynyt kenraali olivat hahmoina toimivia.
Lavastus (Lucie Kuropatová) ja puvustus (Kati Kamppinen) ansaitsevat todella paljon kiitosta. Ne olivat visuaalisesti upeat ja loivat toimivan ja aikakauteen sopivan kehyksen ollen jopa kantava voima, jossa näyttelijöillä oli tilaa liikkua.
Lähdin katsomaan Berlin Berlin -näytelmää uteliaana ja toiveikkaana. Ranskalainen farssi kylmän sodan aikaisessa Itä-Berliinissä kuulosti yhdistelmältä, jossa voisi syntyä jotain raikasta ja oivaltavaa. Ja odotuksia ei ainakaan vähentänyt tieto näytelmän voittaneen Molière palkinnon vuoden parhaana komediana.
Erityisesti kylmän sodan absurdius olisi tarjonnut runsaasti aineksia terävään satiiriin, mutta sitä ei hyödynnetty kunnolla. Paikoin vaikutti siltä, että näytelmä yritti liikaa olla hauska, ja juuri siksi huumori ei tavoittanut ainakaan minua.
Tarjolla kuitenkin oli kaikkea mahdollista. Jännitystä ja agentteja ja epätoivoisia tilanteita, romansseja ja rakastavaisia, käsiohjelmassa yhtenä hahmona “raivokas pulu” ja kun kaiken vielä kruunaa suuri pakoretki vapauteen Berliinin muurin yli (tai ali), niin onhan siinä koossa sellaiset ainekset, että on pakko tulla maukas soppa. Tai sitten ei.
Berlin Berlin pyrkii olemaan vauhdikas, vedätyksillä ja väärinkäsityksillä pelaava ja ylilyönteihin nojaava komedia, mutta liian moni vitsi jäi joko ennalta-arvattavaksi tai ontui rytmiltään. Kohtaukset, joiden olisi pitänyt saada yleisö ulvomaan naurusta, tuntuivat ajoittain väsyneiltä ja hieman puskista vedetyiltä. Koomiset asetelmat kyllä rakennettiin huolellisesti, mutta purku jäi usein laimeaksi.
Hyvistä lähtökohdista ja taidokkaista näyttelijöistä huolimatta jostain käsittämättömästä syystä tämä ei osunut yhtään minun nauruhermoon. Farssi, ja komedia ylipäätään, on vaikea laji. Mutta samalla myös hyvin selkeän raadollinen. Berlin Berlin ei ollut huono teatterikokemus, mutta se ei myöskään ollut erityisen hauska. Ja jos komedia ei naurata, niin kovin korkeaa arviota on vaikea antaa, vaikka muuten kaikki olisi kuinka laadukkaasti toteutettu.
