Paha äitipuoli

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI

Ohjaus: Eeva-Kirsti Komulainen
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu: Maija Korsu
Valosuunnittelu: Tiina Hauta-aho
Äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa
Videot: Antti Rautava
Rooleissa: Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö sekä Santra Juoperi (vier.) ja Miina Penttinen (vier.)
Kuvat: Tarmo Valmela
Ensi-ilta: 3.3.2018

www.lahdenkaupunginteatteri.fi

“Kun kahden yksinhuoltajan välillä leimahtaa intohimo, jo kerran kulkunsa löytäneet arjen kiertoradat käyvät liukkaiksi ja hatariksi. Sari, 13-vuotiaan Roosan äiti ja Otso, 15-vuotiaan Rosan isä, ihastuvat ja päättävät jälleen perustaa uusperheen. He kyllä saavat homman toimimaan. Kunhan hankitaan tarpeeksi suuri ruokapöytä, jonka ääreen eksät ja anopit mahtuvat keskustelemaan alkaa kaikille parempi ja demokraattisempi yhteiselo!

Mutta uuden kotiorkesterin yhteissoitto ei olekaan itsestäänselvyys. Ei varsinkaan, kun Sarin äiti Mirjami kokee olevansa kuviossa ylimääräinen ja Otson edellinen vaimo Agneta liian vähän tyttärensä arjesta perillä.

Marina Meinanderin ja Kirsi Porkan ajankohtaisessa näytelmässä kohtaavat raikas huumori ja puhutteleva aihe: millä ehdoin moderni perhe toimii? Keille kaikille on perheessä tilaa, entä mikä on yhteen sovitettujen unelmien summa?“

~Lahden Kaupunginteatteri~

Uusioperheet ovat nykyään arkipäivää monessa kodissa. Sen iloihin, suruihin ja vaikeuksiin pureutuu Paha äitipuoli.

Sari (Anna Pitkämäki) ja Otto (Mikko Pörhölä) tapaavat, ihastuvat ja muuttavat yhteen nopealla aikataululla. Tässä keski-iän kiimassa lapsilta ei juuri mielipidettä kysellä ja varsinkin Otson tytär Rosa (Santra Juoperi) tuntee, että hänen reviirilleen tunkee vieraita ihmisiä ja tuo sen myös vahvasti ilmi. Sari sen sijaan on päättänyt, että tämä on hänen unelmansa ja aikoo rakastaa sen toimivaksi vaikka väkisin. Alkuhuuman jälkeen arki kuitenkin koittaa tähänkin perheeseen, jolloin asumisjärjestelyt, erilaiset kasvatuskulttuurit, työstressi, exät ja muut sukulaiset aiheuttavat vääjäämättä säröjä unelmiin.

Herkullisimmillaan esitys on nimenomaan vaikeuksien kuvaamisessa. Kuinka suhtautua toisen lapsiin ja osata olla kaikille tasapuolinen? Löytyykö kasvatukseen ja sääntöihin kompromissit, kun on totuttu omiin tapoihin tehdä asiat? Miten jaksaa ottaa toiset huomioon vielä silloinkin kun väsymys ja stressi painaa päälle ja pienet asiat kuten auton avaimet muodostuvat lähes maailmanlopuksi? Kaikista näistä hyvistä hetkistä ja potentiaalista huolimatta esitys jäi aavistuksen vajaaksi eikä tuonut mitään sellaista uutta, jota olisi jäänyt jälkeenpäin miettimään. Ainoastaan hienona sivujuonena ollut Sarin tyttären Roosan (Miina Penttinen) videoprojekti-koulutehtävä, jossa hän haastattelee lähipiirinsä ihmisiä siitä ketkä ovat osa perhettä missäkin vaiheessa elämää sai minutkin pohtimaan ketä kuuluu minun perheeseen?

Näyttelijät ovat kautta linjan todella luontevia ja saavat työnsä näyttämään helpolta. Anna Pitkämäki ja Mikko Pörhölä ovat hyvin uskottavia rooleissaan, jotka ovat tarpeeksi erilaiset ollakseen mielenkiintoisia sekä katsojalle että toisilleen. Perheen tyttäret Santra Juoperi ja Miina Penttinen puolestaan ovat kuin yö ja päivä. Santran hahmo on enemmän materiasta ja meikeistä kiinnostunut tyypillinen vahvatahtoinen teinityttö. Miina puolestaan kantaa nuorilla harteillaan koko maailman murheita ja on perheen sisälläkin valmis väistymään ja luopumaan omista oikeuksistaan yhteisen hyvän ja sovinnon aikaansaamiseksi. Erinomaista työtä molemmilta! Toivottavasti heitä näkee Lahden teatterilavalla jatkossakin. Sivurooleissa Raisa Vattulainen Oton ex-vaimona yhdistää hahmoon ylimielisyyden ja yksinäisyyden pelon. Lumikki Väinämö Sarin kuolemaan valmistautuvana martyyriäitinä saa yleisössä aikaan useammankin naurunpuuskan.

Vaikka Paha äitipuoli ei suuria tunteita onnistunutkaan herättämään, oli se helposti lähestyttävä ja viihdytti mainiosti. Uskallan siis suositella lämpimästi kaikille.