Käsikirjoitus: Peter Quilter
Käännös: Pentti Järvinen
Ohjaus, sovitus ja suomennoksen päivitys: Lija Fischer
Lavastus: Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu: Sinikka Zannoni
Musiikin suunnittelu ja sovitus: Jussi Hongisto
Maskeeraussuunnittelu: Laura Juvonen
Tarpeisto: Katri Koppanen
Järjestäjä ja tarpeisto: Veera Lauhia
Äänisuunnittelu ja tekniikka: Tero Enroth
Lavasterakennus: Lavasteverstas Graniitti Oy, Jari Vainionkukka
Valokuvat: Tiia Öhman, Kristiina Männikkö
Graafinen asu: Kalle Tahkolahti
Tuotanto: Ulla Havulehto, Laura Eteläaho
Rooleissa: Anna-Leena Sipilä, Seppo Halttunen, Sanna Stellan, Reeta Vestman, Tuomas Korkia-Aho
Ensi-ilta: 5.6.2025
Kesto: n. 2 h 20 min (sis. väliajan)
Näin esityksen ennakkonäytöksessä kutsuvieraslipulla. Kiitos Krapin kesäteatteri!
+++
Krapin kesäteatterin esittämä ja Peter Quilterin käsikirjoittama näytelmä Suurenmoista! vie katsojat vuoden 1944 New Yorkiin ja kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan Florence Foster Jenkinsin uskomattomasta, jopa absurdiudessaan kiehtovasta elämästä – naisesta, joka rakasti musiikkia yli kaiken, vaikka ei kyennyt sitä teknisesti esittämään. Lähtökohta on kutkuttava, suorastaan traagisen koominen: nainen, jolla ei ole lainkaan sävelkorvaa, mutta valtava sydän ja järkkymätön usko itseensä, päätyy esiintymään Carnegie Halliin. Silti juuri tästä vahvasta ja kiehtovasta todellisuuspohjasta huolimatta Suurenmoista! jättää ristiriitaisen jälkimaun.
Näytelmä tuntuu jäävän hahmonsa karikatyyrin vangiksi. Florence Foster Jenkins olisi ansainnut syvällisemmän käsittelyn – hahmona hän on yhtä aikaa naurettava ja liikuttava, mutta Quilterin teksti tyytyy usein pelkkään pintaan. Kohtaukset seuraavat toisiaan melko turvallisesti, jopa mekaanisesti, ja vaikka huumoria on runsaasti, se ei johda usein mihinkään syvempään oivallukseen. Katsojalle syntyy olo, että teksti ei uskalla kunnolla kurkistaa Jenkinsin naamion taakse, siihen sisäiseen maailmaan, jossa unelmien ja todellisuuden välinen ristiriita voi olla traaginen.
Käsikirjoitus on näytelmän heikoin lenkki. Vaikka se on teknisesti pätevä ja etenee sulavasti, siitä puuttuu syvyys, jonka tämän kaltainen tarina vaatisi. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on pääasiassa kevyt komedia ja nyt ollaan nauttimassa Suomen kesästä kesäteatterissa. Mutta siitä huolimatta. Missä on todellinen konflikti? Missä kipu, jota jokainen itselleen naurunalaiseksi joutunut ihminen väistämättä kantaa? Toisella puoliajalla näitäkin teemoja hieman sivutaan, mutta Suurenmoista! jää silti turhan kepeäksi, paikoitellen jopa laskelmoiduksi. Se käyttää Florencea lähinnä vitsien lähteenä, mutta ei kunnolla pysähdy kysymään, miksi hänestä tuli juuri tällainen.
Onneksi näyttelijät onnistuvat tuomaan esitykseen sen lämmön, jota käsikirjoitus ei täysin onnistu kanavoimaan. Pääroolissa Anna-Leena Sipilä tuo Florencen hahmoon hurmaavaa vilpittömyyttä ja ripauksen traagisuutta. Hänen roolisuorituksensa on oivaltava: liioittelun sijaan hän valitsee paikoin hiljaisemman, inhimillisemmän tavan esittää naista, joka halusi ennen kaikkea tulla kuulluksi. Ja Sipilän epävireiset lauluosuudet ovat eittämättä esityksen helmiä.
Pianisti Cosmé McMoonin roolissa nähdylle Tuomas Korkia-Aholle sitä vastoin on kirjoitettu ehkä se ylinäyteltävin rooli, jolla haetaan perinteisiä nauruja. Hänen kauttaan korostetaan Florencen todellisuudesta irtautunutta maailmaa ja kuinka muut ihmiset häneen reagoivat. Mutta kun Korkia-Aho pääsee itse laulamaan, niin varsinkin tässä riitasointujen maailmassa, hänen äänensä on puhdasta hunajaa.
Paikallista väriä näytelmään on saatu Reeta Vestmanin sanaakaan englantia puhumattoman, töykeän ja pelottavan suomalaisen piian kautta. Kun jenkit puhuvat suomalaisessa kesäteatterissa luonnollisesti suomea, niin nokkelasti piika on saatu kielitaidottomaksi kääntämällä kielet ja hän puhuukin koko ajan englantia puhuessaan “suomea”. Asiat tulevat useinmiten kuitenkin ymmärretyksi. Jos ei muuten, niin vaikka pantomiimilla.
Ohjaus (Lija Fischer) tukee tarinaa moitteettomasti, mutta ei kykene nostamaan tekstiä erityiseksi kokonaiselämykseksi. Lavastuksessa (Pekka Korpiniitty) kaikki on paikallaan, muttei varsinaisesti säväytä. Se tosin pitää huomioida, että rekvisiittaan on kyllä panostettu ja lavalle taidettiin roudata esityksen aikana peräti kolme eri pianoa/flyygeliä/kosketinsoitinta, vaikka halutessaan olisi yhdelläkin pärjätty vallan mainiosti. Puvustus (Sinikka Zannoni) on tyylikästä ajankuvaa.
Lopputuloksena on näytelmä, joka toimii hyvin kevyenä iltaviihteenä, mutta ei jää pitkäksi aikaa mieleen. Suurenmoista! ei ole huono näytelmä, mutta se ei myöskään lunasta sitä tunnetasoa, jota tällainen tarina voisi parhaimmillaan tarjota. Näyttelijät tekevät hienoa työtä, mutta he joutuvat kannattelemaan kokonaisuutta, joka ei juuri tarjoa yllätyksiä. Lopputulos on kohtelias, viihdyttävä – mutta myös yllättävän turvallinen. Florence ansaitsi enemmän kuin pelkän hymyn.
Kun koko näytelmä on suurella sydämellä tehdyn epätäydellisen taiteen ilosanomaa, niin nyt voit unohtaa kaiken juuri lukemasi kritiikin. Mene, iloitse ja nauti elämästä (sekä kesäteatterista), äläkä mieti sitä, mitä muut ihmiset sanovat.
