RIIHIMÄEN KESÄTEATTERI
www.riihimaenkesateatteri.fi
Teoksen esittely
Käsikirjoitus: Carole Greep
Suomennos ja ohjaus: Olka Horila
Äänet: Kari Paukola
Lavastus: Sami Rauhala ja Kristiina Vernola
Puvustus: Olka Horila
Tarpeisto: Karita Fallström-Autio
Kampaukset- ja maskit: Niko Sahlman
Graafinen suunnittelu ja kuvat: Nils Krogell
Rooleissa: Teemu Aromaa, Ria Kataja, Mikko Nousiainen, Linda Wiklund
Ensi-ilta: 13.6.2024
Kesto: n 2 h (sis. väliaika)
+++
(Teksti on transkriptio videostani)
Karo ja Kaarlo ovat tehneet ehkä elämänsä parhaan päätöksen ja ovat muuttaneet ihanaan ja idylliseen Riihimäen kaupunkiin. Tai eivät ihan kaupunkiin vaan enemmän mökkimäiseen maaseutumaisemaan.
Pete on Kaarlon paras kaveri, mutta kiireinen, vähän menestyksen syrjään jo kiinni päässyt, tuottaja. Karo ja Kaarlo ovat houkutelleet Peteä ja hänen kauniimpaa puoliskoaan Mariaa kylään jo kuukausikaupalla. Nyt viimein Pete on onnistunut raivaamaan kalenteriinsa tilaa yhden mökkiviikonlopun verran ja isäntäväki on asiasta enemmän kuin innoissaan.
Matkalla sattuu kuitenkin ikävä taskupuhelu, jossa Karo ja Kaarlo kuulevat asioita, mitä heidän ei olisi pitänyt kuulla ja mitä eivät varmasti olisi halunneet kuulla. Riidan ja huudon sijaan he päättävät käyttää tilannetta hyväksi ja katsovat kuinka syvälle saavat Peten ja Marian kaivamaan omaa kuoppaansa.
Riihimäen kesäteatterin Ei pahalla (muttei hyvälläkään) on esittelytekstin mukaan farssi, mutta mikään tyypillinen vöyhkäfarssi tämä ei todellakaan ole, vaan astetta älykkäämpi. Koko ajan enemmän ja enemmän epäuskottavien tapahtumien sijaan tässä tarkkaillaan sekä parisuhteiden, että kaverisuhteiden dynamiikkaa. Me kaikki varmasti harrastamme pientä kaverien kesken kettuilua, mutta entäpä jos se ei enää olekaan hyväntahtoista ja sopivasti pilke silmäkulmassa?
Kuten näytelmässä todetaan, että jos lause aloitetaan “ei pahalla, mutta…”, niin se harvoin tarkoittaa mitään hyvääkään. Tai jos sanomisen jälkeen todetaan “vitsi, vitsi”, mutta kukaan ei naura, niin se tuskin on ihan huumoriksi tarkoitettu.
Näyttelijöiksi Riihimäen kesäteatteri on saanut naarattua aivan loistavan kvartetin. On aina ilo katsoa, kun näytteleminen näyttää helpolta. Ja tällä kertaa se näytti niin helpolta, että, sen lisäksi että näytelmä oli, spoiler alert, loistava, niin näyttelijät olivat rooleissa niin kotonaan ja näyttivät sekä viihtyvän että viihdyttävän toisiaan lavalla, että minun piti oikein toiseen kertaan käydä katsomassa, improsivatko he vuorosanojaan vai olivatko vain niin aitoja.
Mikko Nousiainen vähän heikolla itsetunnolla varustettuna Kaarlona tekee lavalla paljon pieniä nyansseja, joilla saa hahmonsa elämään ja vaikuttamaan aidolta, oikealta ja mielenkiintoiselta ihmiseltä. Jostain hän kaivaa kuitenkin sen rohkeuden lähteä Karon suunnitelmaan mukaan ja omaksikin yllätyksekseen suoriutuu siitä melkoisen hyvin.
Ria Kataja puolestaan ottaa kaiken irti loukatun naisen roolistaan, eikä todellakaan päästä vieraita helpolla. Hänessä on myös sellaista aitoa kodin hengetärtä, joka loihtii vaikka tyhjästä hanhenmaksapaahtikset tai ukulelesoolot, jos vieraiden viihtyvyys sellaista vaatii.
Teemu Aromaa nousukkaana tuottajana on juuri sellainen pikkunilkin oloinen, kuin tuottajien voisi kuvitella olevankin. Anteeksi vaan kaikki tuottajat. Hän ei jää sanattomaksi kovassakaan paikassa, vaan luikertelee irti parhaansa mukaan.
Linda Wiklundin esittämä Maria voisi olla hyvin helposti pelkästään yksiulotteinen tyhmä pintakiiltoinen blondi, mutta Linda saa hahmoon syvyyttä. Katsomossakin tunsin ajoittain vähän pahaa mieltä hänen puolestaan, kun tarpeeksi sanan säilät häntä viilsivät. Mutta hän ei suostunut ihan kaikkea nielemään, vaikka kaikenlaista näytelmän aikana nieleekin, vaan nousee myös puolustamaan itseään.
Näytteleminen oli siis jotenkin poikkeuksellisen aitoa, mutta ollakseen farssi tai ainakin komedia, niin näin oli myös lavan tapahtumat. Kuten jo aiemmin sanoin, niin se ei perustunut turhaan vöyhkäämiseen, vaan vauhti oli mukavan rauhallinen, mutta silti sopivan terävä. Silloin iskettiin, kun aika oli ja sitten taas vähän vetäydyttiin rauhassa katsomaan seurauksia. Epämiellyttävät hiljaiset hetket olivat aidosti vaivaannuttavia, kun taas tunteiden roihahtaessa ei todellakaan oltu hiljaa. Ja kaikki nämä tunteet tehtiin kuitenkin koko ajan sopivalla huumorilla, joten yleisö sai keskittyä nauramaan.
Jotta tämä ei olisi pelkkää suitsutusta, ja tämä menee jo vähän nillittämisen puolelle, varsinkin kun komediassa juonellisesti tällaiset asiat pitää katsoa läpi sormien, niin pari kohtaa minua jäi vähän näytelmässä silti vähän häiritsemään. Hieman epäuskottavaa oli miten Karo ja Kaarlo eivät olleet tuntea Mariaa, kun kuitenkin olivat vain muutama kuukausi aiemmin olleet kuin paita ja peppu. Vaikka kuinka Maria olisi käynyt Brasiliassa tekemässä vähän nip & tuck, niin melkoinen muodonmuutos siellä on täytynyt tehdä.
Toinen kohta, jota olisi voinut vähän viilata oli Peten selostus Kaarlon käsikirjoituksesta. Minusta se oli turhan pitkä yhden vitsin ympärillä pyörinyt kohtaus, joka vähän junnasi paikallaan. No nyt olen saanut nuo pois sydämeltäni ja voi jatkaa hehkuttamista.
Lavastus on toimiva. Lavalle on saatu oikein mukava suomalainen mökkifiilis, jota Karo vielä sisustaa pienillä huitaistun näköisillä, mutta tarkkaan mietityillä yksityiskohdilla.
Puvustuksessa jokaisen roolihahmon persoona tulee esille. Crocsit ja lippikset ovat ihan suoraan yhden jos toisenkin mökiltä. Toki Karo alkaa ehostamaan itseään, kun vieraita tulee ja loihtii ruusupäähineineen mukaan jo vähän latinoverta, joka tunnetusti on suomalaista tulisempaa. Elämässä mielestään enemmän menestyneet Pete ja Maria antavat sen myös näkyä.
Peten keinorusketus alkaa näyttämään jo vähän eräältä juuri ohiammutulta presidentiltä. Kun taas Marialla on mukana useampi laukullinen vaatteita yhden viikonlopun reissua varten, kun eihän sitä koskaan tiedä vaikka joutuisi sienimetsään tahi fiinimpiin illanistujaisiin. Ja aurinkolasejakin on otsalla useammat, koska muoti muuttuu niin tiuhaan.
Lienee jo tullut selväksi, että minusta Riihimäen kesäteatterin Ei pahalla (muttei hyvälläkään) oli erinomaisen toimivaa kesäistä viihdettä, joka ei ollut pelkkää hömpötystä.
Kannattaa mennä katsomaan, minä aion tehdä niin vielä kolmannenkin kerran.
