HÄMEENLINNAN UUSI KESÄTEATTERI
Käsikirjoitus: Mikko Kivinen ja Otto Kanerva
Ohjaus: Mikko Kivinen
Lavastus: Oskari Löytönen
Pukusuunnittelu: Elina Vättö
Puvustus: Jenni Tokpanou
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu: Katja Partanen
Kampaus ja maskeereus: Karla Suoknuutti
Näyttämömestari: Tiina Colliander
Äänitekniikka: Harri Savolainen
Kuvat: Hanna Kanerva
Kapelimestari: Tuomas Kesälä
Bändi: Kepa Kettunen / Sami Laakso (rummut), Pekka Korhonen / Arto Nurmi (basso), Jaakko Suonio / Axel Virkkunen (kitara), Tuomas Kesälä / Petri Rahikkala (piano / koskettimet)
Rooleissa: Janne Raudaskoski, Annika Eklund, Jani Koskinen, Saara Lehtonen, Ilkka Merivaara, Tiina Colliander
Ensi-ilta: 29.06.2022
Kesto: n. 2 h 15 min (sis. väliajan)
www.hukteatteri.fi
Teoksen esittely
Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos HUK!
+++
Yksi kappale radiossa saattaa tuoda mieleen niin vahvoja muistoja, että siinä menee harmaimmankin virkamiehen elämä uusiksi. Näin käy Joukolle, joka on vuosikymmennet minuutintarkalla aikataululla hoitanut työnsä, vapaa-aikansa ja parisuhteensa. Mutta nyt kun mieleen palautuu nuoruudenrakkaus Marja-Leena, niin hänet on löydettävä vaivoja kaihtamatta, oli hän sitten Pohjois-Karjalassa tai Turkmenistanissa. Ja tämän seikkailun ohessa kuulemme hyvän kattauksen Leevi and the Leavingsin musiikkia.
Edesmennyt Gösta Sundqvist oli Jope Ruonansuun ohella minun mittarillani viimeisiä kansantaiteilijoita jollaisia ei välttämättä enää koskaan Suomen kamaralle synny. Göstan kynästä syntyi monta lähes kaikkien suomalaisten tunnistamaa hittiä. Jotkut niistä kuvasivat kauniin hienovaraisesti ihmissielun kaipuuta toisen luo, toiset taas hieman suoraviivaisemmin fyysistä kosketusta. Mitä kuuluu Marja-Leenan ylivoimaisesti parasta antia olikin musiikki ja erityisesti se kuinka käsittämättömän hienoja ja yllättävänkin erikoisia sovituksia bändi kapelimestarinsa Tuomas Kesälän johdolla niistä oli loihtinut. Täydet pisteet koko orkesterille, näyttelijöiden lauluesityksiä unohtamatta! Plussapiste vielä Saara Lehtosen viululle.
Mutta mutta. Minä en ole koskaan ollut tällaisten yhden artistin musiikin ympärille rakennettujen näytelmien suuri fani. Musiikki pitää minun mielestä olla tukemassa kerrottavaa tarinaa, ei niin että tarina yritetään kietoa jotenkin valittujen musiikkikappaleiden ympärille. Joskus lopputulos on silti yllättävän luonteva ja toimiva, mutta joskus taas tuntuu siltä että yritetään tunkea kuutiota ympyränmuotoiseen reikään. Valitettavasti Mitä kuuluu Marja-Leena? putoaa minun kirjoissani tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Värikkäitä henkilöhahmoja oli paljon ja löytyi myös monta hauskaa kohtausta, jotka laittoivat nauramaan ihan ääneen. Mutta liian paljon oli myös täysin päälleliimatun oloisia kohtauksia, joiden avulla saatiin vain aikaan tekosyy seuraavalle laulunumerolle. Kyllä tämä tällaisena kevyenä kesäteatteriviihteenä menee, varsinkin jos on Leavingsin tuotannon fani, mutta ei tästä sellainen olo jäänyt, että pääsisipä pian katsomaan uudestaan.
Pelkästän ensi-iltayleisön naurua ja reaktioita kuunnellessa uskon että suurin osa teatterikävijöistä nauttii tästä paljon enemmän kuin minä. Joten varsinkin jos Leevi and the Leavingsin musiikki yhtään vetoaa, niin kannattaa jättää minun mielipiteeni omaan arvoonsa ja käydä Mitä kuuluu Marja-Leena? kokemassa. Mutta minuun kokonaisuus ei tällä kertaa uponnut tämän enempää.
Mitä kuuluu, Marja-Leena?
Kirjoitit, että mielestäsi musiikin pitää tukea tarinaa eikä päinvastoin. Tässä tapauksessa olen eri mieltä: keskiössä on tarkoituskin olla nimenomaan Leevi and the Leavingsin musiikki.
On totta, että Mitä kuuluu Marja-Leenan juoni on (ei tahattoman vaan tahallisen?) kökkö ja ylitseampuva, mutta mielestäni tällainen vinksahtanut tarina kulkee käsi kädessä Leevi and the Leavingsin musiikin hieman nyrjähtäneen maailman kanssa. Itse nautin joka hetkestä, tasokkaasti sovitetuista kappaleista, loistavista laulajanäyttelijöistä ja bändistä. Pisteet myös teemoihin sopivasta retrohenkisestä puvustuksesta ja katoksesta katsomon yllä kesän helteisimpänä päivänä.
Hei Valpuri. Ymmärrän täysin näkökantasi ja kuten totesin, niin suurin osa katsojista varmasti nauttii esityksestä huomattavasti minua enemmän. Mutta itse kun menen teatteriin, niin haluan nähdä siellä tarinoita enkä konsertteja. Joten minuun tällaiset esitykset joissa juoni on vaan pakollinen tekosyy, jotta päästään esittämään seuraava hittibiisi, eivät vaan yleensä uppoa. Mutta tämä on minun oma henkilökohtainen mieltymykseni, enkä yritä sitä sen suurempana “totuutena” markkinoidakaan. Siitä olemme samaa mieltä, että Leavingsin musiikki oli keskiössä ja illan tähti ja olisin varmaan ollut tyytyväisempi, jos tämä sama porukka olisi vetänyt musiikkinumerot ihan puhtaasti konserttina, sillä se puoli oli ihan rautaa.
Täysin samaa mieltä kurjoittajan kanssa. Musiikki hyvää, ei muuta.