Vaimoni on toista maata

KANGASALAN KESÄTEATTERI

Käsikirjoitus: Gilles Dyrek
Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Mikko Kivinen
Lavastus:
Puvustus:
Valokuvat: Hanna Kanerva
Rooleissa: Vuokko Hovatta, Maija Siljander, Iikka Forss, Antti Peltola
Ensi-ilta: 08.06.2022 
Kesto: n. 1 h 40 min (sis. väliajan) 

www.kangasalankesateatteri.fi
Teoksen esittely

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Kangasalan kesäteatteri!

+++

Eivätpä vanhat opiskelukaverit Janne (Antti Peltola) ja Risto (Iikka Forss) arvaa, mihin ilta johtaa kun päättävät tavata vuosikausien jälkeen yhteisellä illallisella Jannen ja Helenan (Maija Siljander) kotona. Mukavaksi tarkoitettu ilta saa uuden kierteen, kun Riston uusi tyttöystävä Veera (Vuokko Hovatta) on ajomatkalla syntyneen riidan jälkeen ihan möks möks tuulella eikä suostu puhumaan mitään. Tästä Janne ja Helena vetävät nopean ja pitkälle menevän johtopäätöksen, että Veera on ulkomaalainen eikä ymmärrä suomen kieltä. Väärinymmärrysten kierre on siis valmis ja vauhti vain kiihtyy illan edetessä.

Farsseissa yleensä tapahtumat räjähtävät niin totaalisesti päähenkilöiden silmille, että usein on suoranainen ihme heidän selviävän asioista lopulta suurinpiirtein kuivin jaloin. Vaimoni on toista maata on siinä suhteessa hieman poikkeuksellinen. Käsikirjoitus on oikeastaan hämmentävän yksinkertainen ja siinä kierretään aika vahvasti kehää yhden perusvitsin ympärillä. Mitään niin järisyttävää ei illan aikana tapahdu, etteikö sitä järkevä ihminen muutamalla lauseella selvittäisi. Ongelma vain on se, että osa henkilöistä ei ole millään tavalla järkeviä.

Janne ja Helena ovat hahmoina niin yliampuvia kaikessa mitä tekevät, että alkavat jossain vaiheessa jopa ärsyttämään. Ensin ovat neljän vuoden yhteiselon jälkeenkin edelleen niin umpirakastuneita, että katsojat tulevat sokerihumalaan ihan vain heidän siirappista menoa katsellessa. Jopa rakkautta rakastavalle avecilleni meno alkoi olla liikaa. Kun katsoja on totutettu tähän, astuu esiin tyhmyys, naivius ja hippimaailmanparannus vaihde, jolloin minkäänlainen järkipuhe ei heihin enää tehoa. Veera puolestaan osaa ottaa tästä kaikesta ilon irti omaksi huvikseen ja Ristoa ärsyttääkseen. Usein Veera on ollut minusta tarinan ärsyttävin hahmo, mutta ei tällä kertaa. Risto puolestaan yrittää epätoivoisesti pitää kulissit pystyssä ja kaiken suurin piirtein kasassa. Jotain kertoo sekä käsikirjoituksen että teatterin imusta ylipäätään, että Ristoa minä aina sisimmässäni kannustan onnistumaan, vaikka valmiiksi tiedän mitä tulee tapahtumaan. Tämä kaikki on samaan aikaan sekä niin raivostuttavaa että niin hauskaa.

Vaikka jokin uusi kerros olisi siis enemmän kuin tervetullut, käsikirjoitus silti toimii ja se jaksaa naurattaa alusta loppuun saakka. Ja naurattaa joka kerta, vaikka olen nähnyt tämän jo useampaan kertaan eri teattereiden sovituksina. Tapahtumia riittää jatkuvalla tahdilla, joten rytmitys pitää olla enemmän kuin kohdallaan niin komedian suhteen kuin näyttelijöiden iskuissakin. Dyrekin teksti, Lounatvuoren suomennos ja viimeisenä lukkona Kivisen ohjaustyö varmistavat näin tapahtuvan. Edes ensi-illassa ei mitään isompia kommelluksia tapahtunut, mitä nyt näyttelijöillä oli lavalla sen verran kivaa, että ajoittain heilläkin oli pokassa pitelemistä. Mutta se kuuluu asiaan. Ei kai komediaa nyt sentään pidä naama kurtussa tehdä?

Koko näyttelijäkvartetti on aivan liekeissä ja jokainen roolihahmo on selkeästi oma persoonallisuutensa. Peltolan ja varsinkin Siljanderin vauhti lähestyy ajoittain maanisuutta, kun taas Hovatta hoitaa roolinsa sopivasti hillitymmin. Vaikka Iikka Forssin hahmo on oikeastaan ainoa edes vähän tolkun ihminen koko näytelmässä, pääsee hänkin näyttämään vahvoja koomikon lahjojaan.

Tämä saattaa olla jopa paras näkemistäni versioista. Ja kun käsikirjoitus on kaikkialla sama, niin erot tulevat näyttelijöistä sekä ohjauksesta. Vahva suoritus siis koko porukalta ja ansaitut aplodit heille kaikille. Kaikkialla samasta käsikirjoituksesta tuli mieleeni yksi yksityiskohta. Joka paikassa on onnistuttu löytämään/ompelemaan jänispaita. Minusta tämä on hauska pieni seikka, kun mitään varsinaista pakottavaa syytä sille ei ole, että paita pitäisi olla nimenomaan jänispaita. Silti Dyrekin tekstille ollaan eri teattereissa uskollisia tässäkin kohtaa.

Tätä on helppo suositella kevyeksi kesäillan viihteeksi aivan kaikille. Tuskin kukaan kykenee veeramaisesti mököttämään pois lähtiessään.