Ikitie

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERI

Alkuperäisteksti: Antti Tuuri
Sovitus ja ohjaus: Hanna Kirjavainen
Lavastus:Pekka Korpiniitty
Pukusuunnittelu: Sari Salmela
Valosuunnittelu: Jyri Suominen
Äänisuunnittelu:Sami Järvinen
Rooleissa: Tomi Enbuska, Jori Halttunen, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Mari Naumala, Marko Nurmi, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Henri Tuominen, Raisa Vattulainen ja Lumikki Väinämö 
sekä Sakari Bister, Raimo Hauta-aho, Aleksi Liikanen, Inka Mantsinen, Henna Määttänen
sekä Jami Hatara, Anna Mäki ja Ilmari Ryymin
Kuva: Lauri Rotko
Kantaesitys: 23.1.2019

www.lahdenkaupunginteatteri.fi

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Lahden Kaupunginteatteri!

Eräänä yönä kylän miehet päättävät lähteä kuljettamaan Ketolan Jussia (Jori Halttunen) pahamaineista Ikitietä pitkin Neuvostoliiton rajalle ammuttavaksi. Jussi kuitenkin pääsee livahtamaan pakoon rajan yli. Sieltä hänet löydetään ja kuljetetaan ensin Petroskoihin sairaalaan toipumaan ja sen jälkeen uuden henkilöllisyyden myötä lopulta sijoitetaan Hopea nimiselle kolhoosille. Hopea on paikka, jossa amerikansuomalaiset rakentavat itselleen unelmayhteiskuntaa, sosialistista Suomea.

Kiitollisena henkensä pelastamisesta ja ollakseen ylöspidon arvoinen Jussi tekee kuuliaisesti hänelle määrätyt työt, mutta ei halua osallistua mihinkään ideologiseen toimintaan. Hänen toiveensa on palata takaisin Suomeen niin pian kuin mahdollista. Se ei kuitenkaan riitä Neuvostoliiton salaisen poliisin GPU:n paikalliselle johtajalle Kalloselle (Aki Raiskio), joka ottaa Jussin silmätikukseen ja vaatii raportteja mahdollisista valtionvastaisista ajatuksista ja toimista.

Jussi Ketola on 30-luvun maailmassa liian punainen Suomeen ja liian valkoinen Neuvostoliittoon. Vaikka hän pasifistina ei koskaan puoltaan valinnut, asetta ketään kohti nostanut tai kenellekään mitään pahaa tehnyt. Hän olisi halunnut vain elää rauhassa tilallaan vaimonsa ja lapsiensa kanssa, mutta sitä onnea hänelle ei suoda kummallakaan puolella rajaa.

Ensimmäinen puoliaika oli vähän sekava ja tarinassa edettiin vauhdilla. Ajoittain mietin, että pysyisinkö kaikessa perässä ellen olisi elokuvaa nähnyt. Lisähämmennystä alkuun toi lavalla pyörinyt Kalevalan Kullervo (Henri Tuominen), josta ei heti päässyt kiinni mikä se on olevinaan. Nopeus aiheutti myös sitä, että henkilöhahmoihin ei syntynyt kovin syvää tunneyhteyttä.

Toisella puoliajalla, kun Jussia aletaan kurmoottamaan oikein olan takaa, tarina jämäköityy huomattavasti ja pääsen siihen odottamaani “mitä pahaa tuo mies on tehnyt ansaitakseen tämän” tunnelmaan. Myös alussa hämmentänyt Kullervo osoittautuu lopulta aivan nerokkaaksi hahmoksi kuvatessaan Jussin päänsisäisiä demoneja ja taisteluja.

Lavastus (Pekka Korpiniitty) ei tällä kertaa ollut aivan niin suurta näyttävää mihin Lahdessa olen usein tottunut näkemään. Kokonaisuus oli silti toimiva ja joukkoon mahtui muutamia vaikuttaviakin ratkaisuja kuten Hopean väen putkassa olemisen hetki. Kuinka suuri tila saadaan tuntumaan niin pieneltä yhdellä seinällä ja valoilla (Jyri Suominen).

Antti Tuurin kirjaa, johon näytelmä perustuu, en ole lukenut, mutta Ikitien elokuvaversio oli suosikkini Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Tästä voinee jo päätellä minun pitäneen elokuvasta paljon ja sen myötä toiveet ja odotukset näytelmäversioonkin olivat korkealla. Hanna Kirjavainen ei ole lähtenyt pelkästään siirtämään tarinaa suoraan lavalle, vaan on heittänyt rohkeasti mukaan myös omia dramaturgisia ratkaisuja. Teatteri on kuitenkin erilainen taiteenlaji kuin kirja tai elokuva (ja silti teen jatkuvasti virheen että vertaan elokuvaa ja näytelmää keskenään, kuten heti seuraava lause sen taas osoittaa). Pidin hänen valinnoista, mutta aivan samoihin tunnetiloihin en näytelmäversiossa päässyt. Ehkä kokemus olisi voinut olla voimakkaampi, jos en olisi elokuvaa nähnyt.

Itselleni tämä vaihe Suomen historiasta oli hävettävän huonolla tuntemuksella. Tiesin toki Lapuan liikkeen ja rajalle kyyditykset sekä Stalinin vainot. Mutta se kuinka suurissa määrissä amerikansuomalaisia vapaaehtoisesti muutti Neuvostokarjalaan onneaan etsimään oli minulle aivan uutta tietoa. Ikitiehen kannattaa tutustua ihan jo yleissivistyksen vuoksi jossain muodossa.