SALON TEATTERI / VUOHENSAAREN KESÄTEATTERI
*****
Äidinmaa kertoo neljän naissukupolven tarinaa samanaikaisesti kahdessa aikalinjassa. Kuulostaa sekavalta? Sitä se ei kuitenkaan onneksi ole. Tarina alkaa 80-luvun lopulta, kun Laura (Anni Salomaa) ja Anni (Ami Aspelund) saapuvat Annin äidin Vienon (Sari Koskela) perunkirjoituksiin hänen kyläkauppaansa ja Annin lapsuudenkotiin, jossa Anni ei ole käynyt vuosikymmeniin. Kaupasta löytyvät valokuvat herättävät Annissa muistoja ja Laurassa halua tietää lisää. Tämän jälkeen katsoja heitetäänkin 50 vuotta taaksepäin 30-luvun lopulle ja näytetään tapahtumat nuoren Annin (Vilma Koskela) näkökulmasta. Aina välillä palataan takaisin 80-luvulle ja peilataan kuinka aiemmat tapahtumat ja päätökset ovat johtaneet nykyiseen tilanteeseen.
KORPILAHDEN TEATTERI
***
Kuten kaikissa Sherlock Holmesin seikkailuissa, tässäkin eletään 1800 luvun lopun Englannissa. Baker Street 221 B:hen saapuu huolestunut tohtori Mortimer. Baskerville Hallin isäntä Sir Charles Baskerville on löydetty kuolleena ja tohtori Mortimer uskoo hänen kuolemassaan olevan jotain epäselvää. Ruumiin lähistöltä on löydetty valtavat koiran jäljet. Tämä herätti henkiin jälleen vanhat tarinat Baskervillen suvun kirouksesta ja kuinka legendan mukaan paholaiskoira suoraan helvetistä tappoi Dartmoorin nummella Sir Charlesin esi-isän Hugon ja on vainonnut Baskervillen sukua siitä lähtien. Tähän päivään mennessä kyläläiset eivät mielellään mene nummille pimeän aikaan, sillä he uskovat koiran edelleen elävän siellä. Ja aina silloin tällöin joku vannoo nähneensä tai kuulleensa valtavan koiran nummella liikkuvan.
PYYNIKIN KESÄTEATTERI
****
Hyvin tiivistetysti muotoiltuna Tohvelisankarin rouva kertoo veljesten Aadolfin (Tom Lindholm) ja Justuksen (Aimo Räsänen) ympärillä pyörivistä suhteiden sopista. Justus on huomattavan varakas ja tämän vuoksi hänen perintöään odottavat kärsimättömästi niin suurissa veloissa oleva Aadolf kuin varsinkin hänen huomattavasti nuorempi vaimo Juulia (Piia Soikkeli), joka on nainut Aadolfin vain perintörahojen toivossa. Eikä ilman aio jäädä Justuksen taloudenhoitaja Karoliinakaan (Pia Piltz), joka on miestä hoitanut jo vuosikausia, mutta ei ole saavuttanut virallisen puolison asemaa. Vaikka Justus jatkuvasti horjuu kuoleman porteilla, kaikkien harmistukseksi hän vain ei millään tunnu ymmärtävän astua sisään. Samassa teemassa kun ollaan, niin välillä meno muistuttaa vahvasti Kummeleiden klassikkosketsiä “perintöä odotellessa”. Tämän lisäksi paikalla pyörii sekalainen joukko muuta palveluskuntaa ja lemmenlurittelijaa, joista illan aikana saadaan paritettua ja erotettua melko monta kombinaatiota.
TAMPEREEN TEATTERI
*****
Kello on kaksi aamuyöllä. Martha (Ritva Jalonen) ja George (Esa Latva-Äijö) saapuvat kotiin yliopiston juhlista. Ilta ei kuitenkaan ole vielä ohi, sillä Martha on kutsunut heille jatkoille yliopiston uuden nuoren opettajan Nickin (Kai Vaine) Honey vaimoineen (Linda Wiklund), tutustuakseen heihin paremmin. Georgen ja Marthan pitkä avioliitto on jo vuosikymmenet ollut räiskyvää ja riitaisaa, jossa ei armoa anneta eikä vankeja oteta. Illan aikana nauretaan ja tanssitaan, mutta humalassa myös toisen ärsyttäminen taas alkaa, ja tätä Nick ja Honey joutuvat tahtomattaan todistamaan. Ensin seuraamalla vaivaantuneena sivusta, mutta hyvin pian isäntäperheen pirulliset psykologiset pelit ja leikit eivät jätä vieraita rauhaan vaan imaisevat heidätkin armotta mukaan. Yön aikana aikana revitään auki vanhat arvet ja luodaan uusia. Mutta odottaako aamunkajossa puhdistus vai kadotus?
KOTKAN KAUPUNGINTEATTERI
***
Buster Keaton. Tuo mykkäelokuvien kivikasvoinen sankari sadan vuoden takaa toimii nykyään varaosamyyjänä Kotkassa. Kuulostaa todella omituiselta! Mutta kun huomaa näytelmän perustuvan Kari Hotakaisen samannimiseen romaaniin, alkavat palaset loksahtelemaan paikoilleen. Jotain tällaista Hotakaisen aivoituksista voisi odottaakin. Näyttämöversioksi kirjan ovat muokanneet Miko Jaakkola ja Rauno Ahonen. Itse en ole kirjaa lukenut, joten en osaa sanoa miten uskollisesti ja millä vinkkelillä näyttämösovitus on tehty. Oletan lähtökohtana olleen enemmänkin yleisen keatonismin, kuin että kirjaa sellaisenaan olisi yritetty näyttämölle kääntää. Mutta kyllä tekstistä silti Hotakaisen tyyli läpi paistaa.