HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
**
Viime vuonna Kari Heiskanen ohjasi Helsingin Kaupunginteatterille Mannerheimin ja saksalaisen suudelman ja siitä pidin todella paljon. Häpeäkseni jouduin myös myöntämään miten huonosti loppupeleissä tunsinkaan itsenäisyytemme alkuvuosien tapahtumia. Suurin odotuksin lähdin nyt katsomaan Kekkonen ja Kremlin tanssikoulua ja oppimaan mahdollisesti taas jotain uutta Suomen poliittisesta historiasta.
TAMPEREEN TYÖVÄEN TEATTERI
****
Dystopia tulevaisuudesta, joka on ehkä lähempänä kuin uskommekaan. Ihmiset viettävät suurimman osan ajastaan virtuaalitodellisuudessa. Työskentelevät, käyvät koulunsa ja hakevat luonnollisesti viihdykettä. Osa haluaa loikata pysyvästi Netheriin ja jättää fyysisen maailman kokonaan taakseen. Mutta onko rikos rikos, jos sillä ei ole vaikutuksia oikeassa maailmassa? Voiko virtuaalisessa maailmassa kaikki, aivan kaikki, olla sallittua? Ja mitä itse tekisit, jos voisit olla kuka tahansa ja tehdä mitä vain kenenkään tietämättä? Vai jääkö kaikesta aina kuitenkin jälki? Näitä kysymyksiä nostaa esiin Jennifer Haleyn The Nether.
HÄMEENLINNAN TEATTERI
****
Vuosi 1995. Vaihtoehtoinen historia. Suomi on eristäytynyt muusta maailmasta ja valtakuntaa hallitsee Seinäjoen tangomafia rautaisella otteellaan. Kaikki muu musiikki paitsi tango ja iskelmä ovat kiellettyjä. Tangomarkkinat suoltavat samasta muotista kuninkaallisia vuodesta toiseen. Suurin osa väestöstä on alistunut oloihinsa ja loputtoman Kuurankukkansa ansainneet. Ne jotka Imperiumia uhmaavat kyyditään SeiPon toimesta Tohtori Randelinin käsittelyyn eivätkä he palaa täysissä järjissään takaisin. Maanalainen ryhmä toisinkuuntelijoita kuitenkin vastustaa vallitsevaa tilaa salakuljettaen maahan kiellettyjä levyjä ja karaokelaitteita. Salakapakoissa soitetaan varoen Stray Catsia kiinnijäämisen pelko jatkuvasti harteillaan vaikka mieli huutaa kääntämään nupit kaakkoon. Vastarintaliike on hajallaan ja jengiytynyt omiksi joukkioikseen. Tarvitaan joku joka yhdistäisi ryhmät vastustamaan Seinäjokea nostaen kansakunnan lamasta ja murheen alhosta takaisin kirkkauteen. Joku, jossa voima virtaa vahvana.
HELSINGIN KAUPUNGINTEATTERI
*****
Jos unelmissasi on ollut jonain päivänä päästä New Yorkiin näkemään suuri Broadway show, niin nyt voit säästää sekä luontoa että lentolippujen hinnan menemällä katsomaan HKT:n Kinky Boots. Minun on vaikea uskoa, että edes Broadwaylla tämä on pystytty tekemään yhtään laadukkaammin.
HÄMEENLINNAN TEATTERI
****
Ingmar Bergmanin tapa kirjoittaa ihmisten välisistä suhteista ja niiden vaikeudesta on kieltämättä nerokas. Hän osaa ja uskaltaa pureutua kipupisteisiin tarkkanäköisesti, terävästi ja yllättävästikin.
TEATTERI-ILLAT KAUPPILANMÄELLÄ
** / ****
Kauppilanmäellä tunnelmallisessa ympäristössä on tarjolla mielenkiintoinen teatteri-ilta, kun samalla lipulla näkee kaksi hyvin erilaista näytelmää.
TEATTERI EUROOPPA NELJÄ / KIEVARIN KESÄTEATTERI
***
Jokin aika sitten teatterineuvos Ritva Oksasen kanssa keskustellessani hän suositteli minulle lämpimästi Prinsessa 65 näytelmää, joten pitihän se auton nokka suunnata kohti Äänekoskea. Suositusten lisäksi lämmintä riitti muutenkin. Kyseisenä päivänä elohopea oli kiivennyt mittarissa sellaisiin lukemiin, että usean tunnin ajomatkan aikana olin erittäin kiitollinen toimivasta auton ilmastoinnista. Perillä Kievarin Kesäteatterin katettu katsomo loi suojaa paahteelta, joten tunnelma oli kuuma muttei tuskainen.
HÄMEENLINNAN UUSI KESÄTEATTERI
****
Ne teistä, jotka ovat lukeneet blogiani aiemminkin, ovat ehkä saattaneet havaita etten pidä yhden artistin musiikkiin perustuvia musikaaleja täysin ongelmattomina. En myöskään lukeudu Juha Tapion faneihin, vaikka kieltämättä hänen kynästään muutama tarttuva ralli on syntynyt. Lähtökohdat eivät siis olleet parhaat mahdolliset kun astelin Hämeenlinnan uuden kesäteatterin uusittuun ja remontoituun katsomoon. Mutta Kaksi puuta onnistuu kiertämään pahimmat karikot.
MIINAN MONTUN KESÄTEATTERI
****
Mitä onni on? Sitä Miinan montun Eila, Rampe ja palvattu onni pyrkii selvittämään oikein tieteellisin keinoin. Onnen etsiminen kuljettaa hahmoja niin Tampereelle, Helsinkiin kuin pohjanmaalle Suomen suurimpaan kyläkauppaan asti.
VIIKINSAAREN KESÄTEATTERI
*
Paperilla oli varmaan kuulostanut loistavalta idealta yhdistää Mikko Alatalon musiikki Agapetuksen klassikkotekstiin. Varsinkin kun erilaiset manserock-musikaalit ovat takoneet rahaa jo vuosikausia. Mutta lopputulos on kummallinen sekamelska jossa jokainen osa-alue syö toistaan tukemisen sijaan.
