Alkuperäinen nimi: Murder on the Orient Express
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Pääosissa: Kenneth Branagh, Pénelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Josh Gad, Derek Jacobi, Leslie Odom Jr., Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley
Suomen ensi-ilta: 24.11.2017
Ikäraja: K-12
Kesto: 1 t 54 min
Traileri:
“Mikä alkaa Euroopan halki kulkevana ylellisenä junamatkana, muuttuu nopeasti yhdeksi tyylikkäimmistä, jännittävimmistä ja henkeäsalpaavimmista mysteereistä. Menestyskirjailija Agatha Christien romaaniin perustuvassa IDÄN PIKAJUNAN ARVOITUS -elokuvassa kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jäävät loukkuun junaan, jossa kaikki ovat epäiltyjä. Yhden miehen on taisteltava aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan.”
~BioRex~
Kenneth Branagh ei ole koskaan kuulunut minun suosikkeihinin. Ei ohjaajana, eikä näyttelijänä. Hän on minulle aina “shakespeare-mies” siitä huolimatta, että on ohjannut jopa Marvelin sarjakuvaleffoja. Hercule Poirot sen sijaan on yksi ehdottomista lempihahmoistani. Pelonsekaisin tuntemuksin menin katsomaan millainen lopputulos tästä yhdistelmästä tulisi. Onneksi hieman pelkojani lievittämään elokuvaan oli saatu vakuuttava näyttelijäkaarti Johnny Deppin johdolla, että siitä ei asia pitäisi jäädä kiinni. Oli myös hienoa nähdä Michelle Pfeiffer pitkästä aikaa valkokankaalla. Hänen charmi ei ole kadonnut minnekään.
Valitettavasti pelkoni kävivät toteen. Branagh näyttelee itse pääroolin ja vaikka hänestä löytyy myös Poirotin hienoja pikkutarkkoja piirteitä, niin vastapainoksi hahmo joutuu, ehkä nykyelokuvien vaatimusten mukaisesti, myös hyvin epätyypillisiin fyysisiin suorituksiin. Ei hahmoa niin pahasti ole raiskattu kuin mitä Guy Richie teki Sherlock Holmesille, kyseessä oli paremminkin vain ei-toivottua flirttailua. Mutta kuitenkin välillä vähän ahdisti.
Tarina on ehkä yksi Agatha Christien nerokkaimmista ja oli minulle luonnollisesti tuttu jo valmiiksi, eikä sen vuoksi elokuva onnistunut yllätämään. Tätä ei toki voi laittaa elokuva viaksi. Mutta ei se kyennyt elokuvallisin keinoinkaan katsojaa piinaamaan ja jännitystä kasvattamaan kohti lopullista murhaajan paljastamista. Hahmoja oli paljon ja niitä käsiteltiin jotenkin sekavasti. Loppukohtaus oli rakennettu omituisesti junan ulkopuolelle.
Lopussa oli vielä viittaus, että saattaisimme pian nähdä Kuoleman niilillä tarinankin uudelleen kuvattuna. Toivottavasti se onnistuisi paremmin.
Ei ole David Suchetin veroista Poirotia toista vielä löytynyt.